VIII/XX

Aamulla on komea tähtitaivas. Tiirailemme taivaankantea porukalla ja näytän Amigoille muutamia kuvioita. Orion loistaa upeana idässä. Alla Lyyra ja taivaan kirkkaimpana Vega. Ylhäällä on yksi suosikkikuvioistani Kassiopeia (W-kuvio) ja siitä löytyykin helposti pohjantähti. Purppuranpunainen taivas hohkaa puiden takaa, kun kylä jää taas taakse. Metsä on vielä mystisen pimeä ja jostain kuuluu välillä kahinaa. Kaksi kaurista ruokailee aivan polun vieressä. Kuvia ei tässä valossa saa, joten on paras tallentaa näytelmä vain omalle kovalevylle. Miulla on hyvä draivi päällä ja painelen välillä itsekseni. Arvioin vauhtiani ja kuuntelen kehoani. GPS näyttää 5-5,5 km/h. Pitkäkoipiselle nopeus on kuitenkin sopiva ja jatkan samaan tahtiin. Hitaampi vauhti tuntuu unettavalta. Nopeampi taas vie selvästi enemmän energiaa ja voi aiheuttaa vaaratilanteita. Kuuma ilmakaan ei ole hyydyttänyt miestä, vaikka tiedän välillä juoneeni liian vähän. Vaelluskaverilta olen oppinut, että illalla pitää tankata nestettä hyvin ja tätä olen pyrkinyt noudattamaan nytkin. Juo illalla, jotta jaksat huomenna, kuuluu mantrani joka ilta.

Tuulonen ei puhalla tänään ja olo on sen mukainen. On ehkä reissun lämpimin päivä. 34 tai 43 astetta. Se ja sama, koska matka on tärkein. Oikaisen kilsan verran metsäpolun kautta, koska originaali reitti kulkee niin pitkän pätkän asfaltilla. Matkalla on hyvännäköisiä hedelmiä kaupan, mutta tyydyn vesipulloon. Pöljyyttä sinänsä, koska hedelmät ovat täällä niiin hyviä. Tuoreita, raikkaita, puhtaita, hyviä. Sanoinko jo että hyviä. Yksi kauris taas arpoo tienreunassa, että menisikö yli vai nou. Autokoulu ois noille, jusseille, kurreille ja muille mönkijöille paikallaan. Tulevat vauhdikkaasti tienposkeen, istahtavat vilkuilemaan ja sit viimetingassa päättävät loikata eteen tai taakse.

Huutelen kaverille tai emmie sitä sen paremmin tunne, että koita nyt päättää?

Käppäilen ainakin pari minuuttia kaurista kohden, kunnes se päättää... emmie meekään ja hyppii muutaman metrin pellolle. Moikkaan ja huudan sille ohimennessäni - Buen camino! Kaveri vaa tuijottaa ja miettii jotain syvällistä jalat hujan hajan. Ei siis ole juttutuulella, joten jatkan vielä pari kilsaa ja saavun yöpymispaikalle.

Istun kirkonportailla ja odottelen Amigoja. Mitään ei sovittu, mutta tunnen kaipaavani noita mainioita veikkoja. Ehdinkin jo normihuollon lisäksi juoda baarissa olusen ja nuoleskella jäätelön ennen sulamista. Palaan ruokakassia heilutellen alberguehen ja tuumailen elämää sängynpohjalta. Miksi ja miten tärkeänä pidän heppujen saapumista, vaikka tämä on minulle henkilökohtainen pyhiinvaellus? Onko ihmisen kuitenkaan hyvä olla liian pitkään yksin ja omissa ajatuksissaan? Miksi ihminen kaipaa yksinäisyyttä seurassa tai seuraa yksinäisyydessä? Sairas Mieli. Siis elokuva ...vai oliko se Kaunis Mieli. Hehheh. Nukahdan päikkäreille ver.II, kun herään jossain vaiheessa kolinaan. Tunnen jo tutut askeleet, kun kolme väsynyttä, mutta aina yhtä hymyilevää ystävääni raahautuu huoneeseen. Nousen innolla tervehtimään heitä: ´Zorro - the Incredible, Jack Sparrow - the greatest pirate of all & Super Mario - who has done the longest walk by collecting all the fruits and coins. There you are; Three Amigos!´ (kerroin heille jo ekana päivänä ko. komedialeffasta). He olivat hieman harhautuneet, kun eivät olleet nähneet reittimerkkiä. Voivoi. Onneksi selvisivät tässä helteessä. Pian kuitenkin rentous palaa, kun he pääsevät suihkuun ja metriset (no ehkä vähän lyhyemmät) itsetäytetyt patongit on popsittu. Röyh.

Ehtootouhut eivät alkaneetkaan vielä. Kylässä on kuulemma uimaranta ja sinne oli miesten päästävä. Minä, suomalaisena peruspessimistinä en jaksaisi lähteä, mutta kai se virkistäisi miutakin tässä kuumuudessa ja eimuutaku menoks. Eilisellä taipaleella Zorro näytti minulle kasvia, jota on ollut monessa paikassa. Minttua. Mmmmm, kuinka se tuoksuu ja maistuukin hyvälle. Nyt näytän heille nokkosta, jota eivät olleet ennen nähneet. Kerron kuinka sitä voidaan käyttää ruoaksi ja on terveellistä. Harmi etten hiffannut pyytää kokeilemaan polttovaikutuksia. Sandaalit kopisevat ja Holá,  buenas! kuuluu jostain nurkalta. Onneksi tulkkini saavat reitillemme paikallisopastusta, sillä tuo uimapuolen espanjan sanavarastoni on hieman vaillinaista. Kylän katuja sukkuloiden lähti navetankulmalta viimein kivetty polku, jota ympäröivät pään yli kurottuvat komeat lehtipuut. Näitä tunneleita on tallattu, mutta ovat silti aina yhtä jännittäviä kävellä. Odotin, edelleen peruspessimistiskandinaavina, jotain puroon kaivettua savikuoppaa, mutta hämmästys on suuri!! Myös Amigojen suut loksahtavat auki kun saavumme suuren viheriön reunaan. Uimakoppirakennus hienoine vessoineen, siisti nurmialue vaikka jalkapallonpeluuseen ja uima-allas, jossa on luonnonkivistä valettu pohja. Lähdepurosta valui altaaseen koko ajan kristallinkirkasta ja pirun kylmää vettä. Jopa minun piti tunnustaa kavereilleni, että täähän on kylmää.

Uiminen tekee taivaallisen hyvää ja poikain kanssa piti tietysti vähän kisailla

Aiheutin heille sydämentykytyksiä, kun Jack ojensi minulle puhelimeni, pudotin sen veteen ja jatkoin kuvaamista. Veden- ja iskunkestävä kotelo oli tälle matkalle harkittu valinta ja näytti taas toimivuutensa. Uinnin jälkeen halusin käydä syömässä ja tarjota Amigoille kiitokseksi oluet. Sehän passasi kaikille. Siinä se ilta meni terassin ilta-auringossa mukavasti. Söin ja samalla taisi mennä olutta toinenkin kierros. Ne maksavat euron kipale eli rahakkaalle skandille ei mitään 😬